Hääviikon toinen päivä. Tänään oli luvassa kauan odotettu koekampaus, lisää ostoksia, sähköpostien lähettelyä ja muuta valmistelua.
Kuva: Kaasoni Heidi |
Koekampaus Salon Violetissa
Suuntasin heti aamusta Salon Violetiin, tutun kampaajani Sinin penkkiin. Aamu aloitettiin järkyttävän tyvikasvun piilottamisella ja latvaan laitettiin sävyte ilmettä raikastamaan. Tämän jälkeen Sini alkoi tehdä koekampausta. Kuten meikkiin, myös kampaukseen minulla oli melko varma visio. Simppeli niskanuttura, siisti, mutta ei liian sliipattu.
Näytin Sinille muutamat Instagramista bongaamani inspiraatiokuvat. Lisäksi näytin kuvat minun ja mieheni puvuista. Sini pääsi hyvin jyvälle siitä mitä toivoin. Olin valmiiseen kampaukseen todella tyytyväinen. Pieniä viilauksia ja silottelua tehdään vielä tarkemmin hääpäivän kampaukseen.
Yksi syy siihen, miksi haluan kampauksesta suhteellisen yksinkertaisen, ovat upeat kukkakoristeet. Kukkakoristeet suunnittelimme yhdessä Cloudberry Couturen Tuulian kanssa. Yksinkertaisessa kampauksessa kukat pääsevät parhaiten oikeuksiinsa.
Olimme Sinin kanssa valmiita jo hieman odotettua aikaisemmin ja päätinkin käyttää ajan hyödyksi ja poikkesin läheiseen kahvilaan. Tilasin meidän häätiimille lauantaina varten lounaat noutovalmiiksi, tulee sitten varmasti syötyä jotain ennen vihkimistä.
Kuvailua, ostoksia ja tietokoneen naputtelua
Seuraavana lähdimme hakemaan mieheni pyörää huollosta, joka on nyt lähtövalmis Levin maastopoluille. Matkalla kävimme nappaamassa myös yhden kaasoista kyyttiin ja hänen kanssa suuntasimme Aulangon graniittilinnalle kuvaamaan. Olin alunperin haaveillut hääkuvien otosta siellä, mutta aikataulu ei anna myöden.
Kuva: Kaasoni Heidi |
Riittävän monen otoksen jälkeen lähdimme ostamaan vielä ostoslistalla olevia yliviivaamattomia tarvikkeita. Tänään saimme sen listan valmiiksi. Katsotaan selvitäänkö näillä. Tänään ostoksilta irtosi mukaan;
◇ Jätesäkkejä
◇ Pattereita
◇ Pahvia
◇ Kukkakoristeita ohjelma/menu lehtisiin
◇ Kaksipuoleista teippiä
◇ Narua
◇ Karkkia
Alkuillasta lähdimme hakemaan tyttöä mummulasta ja matkalla poikkesimme Iittalaan hakemaan
◇ Kultasuklaan konvehteja
Kotimatkalla kävimme vielä bestmanin luona hakemassa leikkinurkkaan täytettä. Kotiin palasimme melko myöhään, mutta pakko oli alkaa nakuttamaan vielä tärkeitä sähköposteja DJ:lle ja kanttorille. Lisäksi tein tulostusta vaille valmiiksi erilaisia ohjeistuksia sekä menu/ohjelma lehtiset.
Huomiseen!
Tj 4
♡
Ei kommentteja
Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3