Postaus sisältää mainoslinkkejä. Mainoslinkit merkittu *-merkillä
Päivitetty 12.8.2020
Kun aloimme suunnitella häitä, kirjoista ja lehdistä silmiin pisti ensimmäisenä muistilistat. Mitä kaikkea milloinkin tulee pohtia, päättää ja varata. Listat tuntuivat loputtomilta ja ensimmäinen hääahdistus nosti päätään. Facebookin hääkirpputori -ryhmästä ostin kirjan, jossa kerrottiin lähes kaikki mitä hääsuunnittelussa tulee huomioida ja mitä kaikkea pitää muistaa milloinkin tehdä. Toki kaikki suunnittelevat häät omalla tyylillään ja aikataulullaan, mutta näistä saa hyvän kokonaiskuvan millainen prosessi hääsuunnittelu on.
5 vinkkiä miten aloittaa häiden suunnittelu
Jotta hääsuunnittelun aloitus olisi sinulle hieman helpompaa, kasasin postaukseen omat vinkkini siihen, miten kannattaa lähteä liikkeelle. Nämä viisi asiaa kun saa alulle, alkaa häiden suunnittelu etenemään helpommin.
1. Ideointi/leikekirja/hääplanneri
Kun mieheni kosi minua jouluna 2016, alkoi mielessäni heti prosessi
häät. Aloin ostella häälehtiä, kerätä ideoita ja hmm taisin käydä myös
jo muutama kuukausi sen jälkeen ensimmäisellä hääpukujen sovituskierroksella. Ehkä hieman liian aikaista, mutta minkä sille
innostukselle mahtoi! Päätettyämme häiden ajankohdan, kaivoin kaapista esiin kaikki aikaisemmin ostamani häälehdet ja tästä alkoi leikekirjan teko. Rakastan käsillä tekemistä ja juuri tällaisesta leikkaa-liimaa askartelusta nautin!
Leikekirjaan kannattaa kerätä kuvia hääpuvuista, kukista, sormuksista, kakuista ja kaikesta muusta joka omaa silmää miellyttää. Leikekirjaksi käy mikä tahansa vihko, mutta hääaiheisiakin löytyy. Esimerkiksi Eco Decorin valikoimista löytyy soma muistikirja, jossa kansi on koristeltu hääteemaisesti. Materiaalina on käytetty suomalaista koivuvaneria.
Jos kaipaat jotain valmiimpaa, kuin tyhjä vihko suunnittelun avuksi, hääsuunnittelua varten on olemassa jo monta erilaista hääplanneria. Tässä muutamia suomen- sekä englanninkielisiä plannereita; *Hääsuunnittelukirja, Just us - Wedding book, Häitä päin (e-kirja) ja Tahdomme -hääplanner.
Ideoita ja kuvia on helppo kerätä myös puhelimeen tai tietokoneelle, mutta itse pidin tästä konkreettisesta kirjasta/vihkosta, jonne pystyi keräämään myös käyntikortteja ja muita esitteitä, joita hääsuunnittelun aikana sai.
2. Budjetti
Kaiken tämän ideoiden keruun ja fiilistelyn lomassa, kannattaa alkaa heti laatimaan häiden budjettia. Budjetin teko saattaa tuntua aluksi haastavalta, mutta se helpottaa kummasti suunnittelua, kun tietää paljonko tietty asia saa maksaa. Kannattaa tehdä myös rahan säästämiselle oma suunnitelma, mikäli hääkassa kaipaa vielä kartuttamista.
Budjettiin vaikuttaa ehkä eniten vieraiden määrä ja se mikä hääparille on juhlassa tärkeää. Panostetaanko valokuvaajaan ja palkataan hänet kuvaamaan juhlat aamusta iltaan vai otetaanko pelkät studio-/miljöökuvat, halutaanko livemusiikkia vai ei. Myös itse tekemällä voi joissain asioissa säästää.
Lue lisää;
3. Vieraslista
Ihana kamala vieraslista. Ketä oikeasti haluamme häihin ja ketkä rajataan sen ulkopuolelle. Vieraslista saattaa elää hääsuunnittelun aikana, mutta ainakin alustava sellainen kannattaa tehdä. Vierasmäärä vaikuttaa myös juhlapaikan valintaan, sillä kaikkiin tiloihin on omat henkilömääränsä, joita ei voi ylittää. 60hengen juhlatilaan ei voi mahduttaa 80hengen hääseuruetta.
Tee siis ainakin alustava lista, jolloin saat käsityksen häiden suuruudesta. Myös budjetin suunnittelu ruuan ja juoman osalta on helpompaa, kun vierasmäärä on tiedossa.
Tilaisuus Villa Sofia, Tampere |
4. Hääpäivän päättäminen ja juhlapaikan varaaminen
Juhlapaikan varauksessa kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä suosituimmat juhlapaikat saattavat olla sesonkiaikana täyteen varattuina jopa seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Talvihäitä vietettäessä vapaita päiviä löytyy varmasti enemmän. Häiden suunnittelun eteenpäin vieminen on myös erittäin hankalaa, ellei hääpäivä ole tiedossa. Aloittakaa siis juhlapaikkojen kartoittaminen, lähettäkää tarjouspyyntöjä ja käykää paikan päällä tutustumassa tiloihin.
Me aloitimme hääsuunnittelun tarjouspyyntöjen lähettämisellä muutamaan
juhlapaikkaan. Meillä ei ollut mitään tiettyä
päivää, jolloin halusimme häitä viettää, joten aloimme ensin etsiä
sopivia hääpaikkoja ja mentiin sitten sen mukaan mitä päiviä heillä oli vielä
varauskalenterissa vapaana. Meidän vaihtoehdot juhlapaikaksi olivat Kieloranta, Katajistonranta ja Könnölän juhlanavetta
5. Kirkon tai siviilivihkimisen varaaminen
Kun hääpäivä on päätetty, tulee myös kirkko tai siviilivihkiminen varata. Käytännöt kunnissa vaihtelevat. Joissakin kunnissa aikoja voi varata jo todella aikaisin ennen hääpäivää ja joissakin kunnissa se on rajatumpaa. Ota siis selvää oman kuntasi käytännöistä ja varaa kirkko tai siviilivihkiminen heti kun se on mahdollista. Suosituimman päivät ja kellonajat menevät nopeasti.
Mikäli teillä on suunnitelmissa siviilivihkiminen, lue ehdottomasti Sissin postaus hänen blogistaan;
Kerrataan. Ideoi ja aloita leikekirjan teko, laadi budjetti ja vieraslista, päätä hääpäivä, varaa juhlapaikka ja kirkko tai siviilivihkiminen. Näillä saimme oman hääsuunnittelumme alkuun ja tämän jälkeen on helppo lähteä suunnittelua jatkamaan.
*Postaus sisältää affiliate- eli mainoslinkkejä ja ne on merkitty *-merkillä. Linkkien klikkaaminen ei tuo sinulle ylimääräisiä kuluja eikä minulle tuloja. Voit rauhassa tututstua tuotteisiin. Mikäli päädyt tekemään ostoja linkkieni kautta, saan siitä rahallisen komission. Komissioiden avulla ylläpidän ja kehitän tätä blogia.
Ei kommentteja
Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3